Minä (Anni) ja koulu

Kirjoittaja: Anni

Heips! Onpa ihanaa alkaa nyt kirjoittaa vihdoin kaiken sen alkuhässäkän (kirjoittajat tietävät, mitä tarkoitan alkuhässäkällä 😂) jälkeen ensimmäistä omaa postausta.

Ajattelin, että koska koulut ovat nyt ehtineet pyöriä jo yli kuukauden, ja aika monella on olleet jo ensimmäiset kokeetkin, voisin kirjoitella vähän mietteitäni & jotakin höpinää aiheesta koulu!

Lempioppiaineeni ovat varmaan äidinkieli (tai suomen kieli, mutta minulle äidinkieli), ympäristöoppi, historia ja uskonto. Sekä tietenkin ihana yhteiskuntaoppi, mutta sitä ei meillä jostakin syystä ole koko kuudesluokalla – aika ärsyttävää!

Sitä, miksi pidän äidinkielestä, ei varmaan tarvitse tällaisen luku- ja kirjoitusintoilijan edes hirveämmin perustella… Okei, no, perustellaan kuitenkin. Rakastan kielioppia ja oikeinkirjoitussääntöjä (I know, olen vähän outo), lukemista, kirjoittamista… En tosin koulussa kirjoittamista, koska A. en osaa kirjoittaa oikeasti hyviä tarinoita käsin vihkoon ja B. tarinoille on koulussa vähän liian tarkat raamit minun makuuni. Oikeinkirjoitussäännötkin ovat nyt maistuneet viime tunnit vähän puulta, koska osaan jo yhdyssanat, pilkut ja muut tällaiset ihan tarpeeksi hyvin 🙄 Ainakin tehtävät ovat helppoja, vaikken jaksaisikaan pohtia pulpettini ääressä, onko virkkuukoukku (Ester, jos luet tätä, neiti Virkkuukoukulle kuuluu muuten oikein hyvää 😂) yhdyssana vaiko ei. Eli virkkuu-koukut vaan teillekin.

Ympäristöoppi on kivaa, koska siinä yksinkertaisesti puhutaan paljon minua kiinnostavista aiheista, ja opettaja, joka sitä opettaa, osaa selittää asiat hyvin. Historia taas on mielestäni yksi tärkeimmistä oppiaineista, koska on tärkeää (ja tosi mielenkiintoista) tietää, miksi ihmiskunta on tällainen kuin on ja millainen yhteiskunta esimerkiksi keskiajalla oli. Meillä on muuten huomenna koe keskiajasta, jännittää vähän, miten se menee! Uskonnossa meillä on tosi hauska opettaja, ja etenkin tämä ensimmäinen jakso, Etiikan perusteet vai mikä sen nimi olikaan, on tosi kiinnostava. Rakastan pohtia hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää… Ja pohtia ylipäätään kaikkea 😅

Koulu on kivaa. Oikeasti. Oppiminen, kavereiden näkeminen, oppiminen kertaa kaksi, opettajat (vain kivat, totta kai)… Haluan tietää paljon erilaisista asioista, ja se on ehkä suurin syy siihen, miksi pidän koulusta! Lukujärjestyksenikin on tänä vuonna ihan kiva – tosin perjantai on hieman karmaiseva päivä… Kuvista, kuvista, liikuntaa, liikuntaa, ja lopussa yksi vaivainen tunti uskontoa? Okei, suurin osa meidän luokkalaisista tykkää, mutta liikunta ja kuvis eivät vain ole ihan minun heiniäni 😅 Eivät taito- ja taideaineet ylipäätään, vaikka niiden kanssa onkin nyt syksyllä mennyt paljon paremmin kuin edellisinä vuosina.

Ja tästä päästäänkin inhokkiaineeseeni. Oikeastaan sitä ei ole. Mitä ihmettä, kirjoitinko minä juuri noin? Viime vuonna olin siis intohimoinen puukäsityön vihaaja, mutta nyt… ei se olekaan tuntunut niin kamalalta. Se varmaan johtuu vain siitä, että olen edennyt aika hyvin meidän työssämme, eli sellaisessa puutarjottimessa. Jee.

Olen aika hyvä koulussa – okei, kuulostaa liian itsekehumiselta 😂 Sanotaanko vaikka niin, että saan kokeista yleensä aika hyviä numeroita ja yritän viitata tunneilla mahdollisimman aktiivisesti. Luokassa olen vähän sellainen ’hikke’, hirveän moni ei tykkää koulusta tai panosta siihen niin paljoa kuin minä, haha 😅 Sain nyt vuoden ensimmäisestä kokeesta, matematiikasta, ysin, enkä tosiaan ole kovin tyytyväinen. Olisin halunnut edes 9,5, ää… Kyllä, olen liian itsekriittinen, vaikka olenkin yrittänyt kitkeä sitä ominaisuutta pois. Viime aikoina arvosanat ja esimerkiksi viittaamisaktiivisuuteni ovat alkaneet ahdistaa minua vähän liikaakin, vaikka periaatteessa tiedänkin, että osaan ihan tarpeeksi hyvin… Pelkään jotenkin sitä, että todistukseni keskiarvo putoaa.

Meillä alkoi nyt 6. luokalla (aloitin siis tänä syksynä kuudennen) ruotsi uutena aineena. Se on ollut ainakin tähän asti ihan kivaa ja helppoa, mutta pidän sitä silti vähäsen turhana aineena. Tai siis, tiedän, että ruotsi on Suomen toinen virallinen kieli, mutta… mihin minäkään sitä elämässäni tarvitsen, kun en ole ajatellut lähiaikoina muuttaa ruotsiin tai mitään? Olen kyllä yrittänyt olla ajattelematta ruotsia liian negatiivisesti, koska se saattaa vaikuttaa myös motivaatiooni sitä kohtaan. Meidän opettaja ruotsissa on siis itse suomenruotsalainen, eli hänen äidinkielensä on ruotsi, joten ainakin opettaja osaa sen puhumisen ja kirjoittamisen täydellisesti 😂

Kielistä opiskelen nyt siis vain englantia ja ruotsia, koska en halunnut ottaa mitään A2-kieltä. Englanti on oikeastaan tosi kivaa, ja siinä on mukava ope! 💙 Englanti on myös hyödyllistä, ja olen siinä ihan hyvä. Esimerkkilauseeni on aina I really like books – I know, suprise!

Meillä on koulussa 47 oppilaan luokka. Istumme siis kahdessa eri luokkatilassa, mutta niitä sekoitetaan ja vaihdellaan n. kuukauden välein. Meille on tosiaan pitkään painotettu, että olemme yksi kuudesluokka, ei mitään aata ja beetä tai muita. Eli jos nyt pitäisi kertoa kaikkien meidän luokkalaisten nimet, kertoisin jokaisen niiden 47 oppilaan nimen, en vain niitä, jotka istuvat kanssani samassa luokkahuoneessa kaikkien yhteisillä tunneilla. Meillä on melko hyvä ryhmähenki ja tunnemme toisemme, vaikka meitä onkin aika paljon. Ja luokanopettajia on loogisesti myös kaksi, molemmat ovat kivoja, vaikka toinen vaihtuikin tälle lukukaudelle.

Mitäs vielä liittyen kouluun… Reppuni, haha! Reppuni on siis Vansin aika perus, indigonsininen reppu. Tuo väri oli kaikille minua vähänkään tunteville varmasti erittäin iso yllätys 😂💙 Repussani on yleensä koulukirjat, tietokone, jos se ei ole pulpetissani, läksyvihko, monistekansio, pieni kirjoitusvihkoni, melkein aina jokin oma lukukirja, juomapullo, hiusharja, lompakkoni, allergialääkkeeni ja pieni pussukka, jossa on kaikenlaista ei-kouluun-liittyvää, kuten kynsisakset ja -viila, laastareita, käsidesi, käsirasvaa jne. Ja sitten tietenkin penaalini! En selitä nyt kovin tarkasti penaalistani mitään, koska olen ajatellut tehdä ikiomaan blogiini Annin tarinablogiin penaalin esittelyn, mutta se on myöskin sininen ja aika pieni, eli sinne mahtuu vain tarvittavat asiat :) Eniten käytän varmaan lyijytäytekynää, kumia, viivoitinta ja Stabilon lilaa päälleviivaustussia.

Ehkä alan nyt lopettelemaan tätä postausta, olihan tässä kuitenkin jo jonkin verran tekstiä 😅 Toivon, että pidit, ja jäät lukemaan blogiamme jatkossakin! 💙 Olen tosiaan aika (aika on ehkä liian lievä sana, sanotaanko TOSI) innoissani tästä blogista, nyt saan kirjoittaa muu-postauksia mielin määrin :) Heippa ja kiitos, kun luit!

~ Anni

 

 

20 kommenttia

  1. Ihana postaus! Pidän itsekin koulusta, ja on kyllä mahtavaa löytää toinenkin historiasta pitävä ihminen! :D Historia on tosi kiinnostavaa! Omia lempiaineitani ovat juuri äsken mainittu historia, mutta myös äidinkieli, yhteiskuntaoppi (tällä hetkellä sitä vaan ei ole), kuvis, ympäristöoppi ja musiikki.

    Oli joka tapauksessa kivaa lukea, millainen koulunkäyjä olet! :)

    Vastaa

    1. Kiitos, Vilja! 💙 Jes, meillähän on pari samaa lempiainetta, paitsi että se kuvis ei ole ihan mikään suosikkini 😅 Odotan innolla sunkin ensimmäistä postausta tänne MS:ään 🖤✨

      Vastaa

  2. Mahtavaa! Ensimmäinen oikea postaus!

    Ja tämä oli tosi kiinnostava! 💙 Koulu onkin hyvä aihe tänne blogiin! 😉

    Jep, nämä alkuhässäkät toivottavasti on jäänyt jo taakse. 😂

    Äidinkieli on minustakin parasta, mutta sama juttu: liian tiukat kriteerit. Vain tosi harvoin meille on sanottu, että saamme kirjoittaa minkälaisen tarinan vain.

    Vastaa

    1. Kiitos, ihana 🖤 Ja ihana kuulla, että sain tehtyä tästä kiinnostavan, koska mä vähän pelkäsin, että tästä tulee liian pitkäveteinen 😅 Äidinkielessä on aina juuri tuo ongelma, ja mua ärsyttää suunnattomasti ne ”tarinassa on alku, keskikohta ja loppu, alussa pitää esitellä hahmot” -juttu, koska suurimmassa osassa mun tarinoita ei edes kerrota päähenkilön nimeä 😂💙

      Vastaa

  3. Hahah, tässähän pääsi oikein ”koulutunnelmaan”!:D
    Oikeesti kiva, ja selkeä postaus, en keksi muuta😂🤩✨

    Vastaa

  4. Mahtava postaus!
    Haha, sun lempioppiaineet on just ne mist mä tykkään vähiten.
    Mut, hyvin kirjotettu🤍

    Vastaa

    1. Kiitos Emma 🖤 Voi ei, meillä on sitten ihan erilaiset mielipiteet 😂💙

      Vastaa

  5. Liikaa kommentoitavaa! Noh jos alotetaan vaikka, että IHAN SIKAIHANA POSTAUS! En oo mikään koulufani, mut silti tykkään siitä tosi paljo (järkevää, TOSI järkevää😅) Just tuo et saa nähä kavereita yms. on kivaa. Oon itekki kuutosella ja meilläkään ei oo yhteiskuntaoppia (Paitsi tottakai sen verran, et käyään yrityskylässä, jota en malta oottaa🤩), mut se ei haittaa, ku se ei oo mitenkään erityistä. Mun lempiaine on liikunta, koska miksi ei🙃 Ja sit tulee kässä, musiikki ja kuvis. Mulki on tosiaan alkanut ruotsi (Olipa yllättävää🤪) ja tähän mennessä se on ollu sairaan helppoo. Oliko täs nyt kaikki? Entä jos ei ollu. Anyways, mahtava postaus❤!

    Vastaa

    1. Kiitos tosi paljon tästä ihanasta kommentista! 💙 Meilläkin on tulossa Yrityskylä joskus marraskuussa, odotan sitä innolla :) Liikunta on ihan ok, joskus, mutta olen ihan surkea siinä. Kiitos vielä 🖤

      Vastaa

  6. NELJÄ. KYMMENTÄ. SEITSEMÄN. OPPILASTA.
    Siis mitä?? Meillä oli viime vuonna 16 vakituista ja yksi, joka ei ollut kaikilla tunneilla, joten mä en todellakaan osaa kuvitella tuota. VAIKKA te olisittekin eri luokissa. Miten te mahdutte kaikki luokkakuviin?!
    Joo, kommentoidaan vähän muutakin. Tää oli niin annimainen postaus, että mä en yllättynyt juuri mistään muusta kuin teidän luokan koosta. En varsinkaan siitä, että jopa sun reppu kuulosti hyvin järjestelmälliseltä. Mutta oikeasti, kiva postaus, tällaisia on mukava lukea! On aina kiva oppia ihmisistä lisää, vaikka sitten koulun kautta :D

    Vastaa

    1. 47 oppilasta, kyllä. Me mahdutaan luokkakuviin ihan hyvin, kolmeen tai neljään leveähköön riviin 😂 Mä kun luulin, että tämä juuri ei olisi ollut annimainen postaus, joten aika omituista. Ja tietenkin mun reppu on hyvin järjestelmällinen, mitä kuvittelit? Kiitos paljon, ihana kuulla, että pidit tästä! 💙💙

      Vastaa

    1. Et todellakaan ole ainoa, koska tietääkseni ainakin Olivia, Fic, Ester, ehkä Linnea ja moni muu vihaa sitä 😂 Ei se kyllä edelleenkään mikään suosikkini ole…

      Vastaa

  7. Ihana postaus Anni! Unohdin kommentoida aiemmin, mutta ei kai se mitään. Ihana postaus ja opin tässä paljon enemmän susta :D Mun suosikit on erejä ja pidän itse jonkin verran, mutta vain vähän liikasta ja kuviksesta. Inhoan esimerkiksi hissaa ja yhistä, koska niissä on vain jotenkin tylsät tunnit :\ Musta muuten tuntuu et teille tulee yhistä kevätlukukaudella, koska ainaki mun tietojeni mukaan se tulee meille +se kuuluu kuudennen luokan opetussuunnitelmaan (okei en tii onks se vaan esim tän mun koti paikkakunnan opetussuunnitelmassa, mut musta tuntuu et se on kaikkialla :D)

    Vastaa

    1. Ei, et ole ainoa, Helmi. Mäkin VIHAAN puukässää (onneksi sitä ei enää ole) ja aika lailla kaikkia taito- ja taideaineita, paitsi köksää 😭 Mä rakastan historiaa, sillä se on mielenkiintoista, tärkeää ja meillä on siinä todella hyvä opettaja. Uskonto kuului myös viime vuonna mun lempioppiaineisiin, kun käytiin eri uskontoja, mutta tänä vuonna ei oikein enää, koska käydään vain kristinuskoa, ja opettajakin vaihtui 😑 Okei, tänä vuonna mun lempioppiaineet on ruotsi ja historia. Kyllä, ruotsi <3 Myös köksä on kivaa ja valinnaisaineeni luova kirjoittaminen aivan ihanaa! Odotan myös innolla, että mulla alkaa ens jaksossa espanja, koska pidän kielistä:)

      Ja Oona, ei kaikkialla yhteiskuntaoppi kuulu kutosella opetussuunnitelmaan. Meillä ainakin oli yhteiskuntaoppia vaan nelosella ja vitosella, kutosella, seiskalla ja kasilla oli historiaa ja sitten taas ysillä yhteiskuntaoppia.

      Vastaa

      1. Okei, tääl kuuluu:D Tääl on 4 ja 6 yhis 5 ja 6 hissa ja yläkoulust en tii, pitäs kysyy Ainolt:)

        Vastaa

    2. Vastaus Oonalle: Kiitos, ihana kuulla! 🖤 Haha, ihmisillä on erilaisia mielipiteitä kouluaineista 😂 Ja kuten Fic sanoi, meille ei tule yhteiskuntaoppia kevätlukukaudella, koska se ei kuulu joka paikassa opetussuunnitelmaan :)

      Vastaa

      1. Vastaus Ficille: Kiva kuulla sun lempiaineista, kun ei olla muuten puhuttu koulusta keskenämme – paitsi sen verran, että kuulemma vihaat sitä :) Taide- ja taitoaineet eivät kyllä ole kauhean kivoja, mutta jotkut, kuten musiikki, ihan ok. Uskonto on kyllä lempiaineeni myös sen vuoksi, että erilaiset kulttuurit, uskonnot, kaikki tällaiset kiinnostavat mua ja etenkin viime vuonna käsittelimme paljon muitakin uskontoja. Ruotsi on ihan ok, köksästä tai luovasta kirjoittamisesta nyt en osaa sanoa mitään, mutta en oikein pidä kielistä. Kiitos kommentista 💙

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.