Kirjoittajien esittely

Moi! Tavalla tai toisella olet päätynyt tänne Monin sanoin -blogiimme. Haluaisit ehkäpä kuulla ennen postausten lukemista, tai miksei niiden lukemisen jälkeenkin, hieman lisää siitä, millaiset tyypit näitä postauksia kirjoittelevat. Sen vuoksi nyt esittäydymme me, ylläpitäjät! ❤️

Anni

Heips! 💙 Olen Anni, iloinen, melko fiksu ja vahvoja mielipiteitä omaava 12-vuotias tyttö. Kirjoitan ja luen paljon, eniten runoja/tekstinpätkiä & YA-kirjallisuutta, ja se on suuri osa identiteettiäni. Unelmoin maailman muuttamisesta paremmaksi paikaksi, kirjan kirjoittamisesta, onnellisesta loppuelämästä sekä toimittaja-kirjailija-vaikuttajan työstä 💙 Rakastan haaveilua, musiikin kuuntelua, filosofisia pohdintoja, sinistä (sinisen värin fanittaminen on kuin tavaramerkkini, haha 😂), puhumista, Pinterestiä, valokuvaamista, vaatteita & koruja ja tietenkin lukemista sekä kirjoittamista. Suurin osa varmaankin tuntee minut paremmin omasta blogistani, jonka löydät hakemalla netistä Annin tarinablogi 🖤 Postauksissani täällä saat lukea erilaisia höpöttelyjä minua kiinnostavista aiheista, sekä todennäköisesti paljon muuta!

Vilja

Hei! 👽 Täällä Vilja, tyttö, joka pitää &-merkistä, 👽-emojista, kirjoittamisesta, lukemisesta, soittamisesta, luonnosta, asioiden miettimisestä & pohdiskelusta, tärkeisiin asioihin vaikuttamisesta, syvällisistä keskusteluista ja on erittäin suuri musiikin ystävä. Pidän myös toista blogia, Viljan ajatuksia (käykää vilkaisemassa, linkki löytyy infosta), jossa julkaisen enimmäkseen tarinoita, musiikkijuttuja ja ottamiani kuvia. ;) Soitan pianoa ja käyn samalla bändissä ja teoriaryhmässä, mutta harmoonia – toisenlaista kosketinsoitinta – soitan Näppärit -ryhmässä. Muihin harrastuksiini kuuluvat myös kirjoittaminen, lukeminen & showtanssi. ;) Olen aika puhelias, ja tykkään keskustella ihmisten kanssa aiheesta kuin aiheesta. Lisäksi toivon, että saisin joskus julkaista oman kirjan ja musiikkia, elikkä voitte ehkäpä odottaa siihen liittyviä postauksia joskus! :) Minulla on myös vahvat mielipiteet asioista ja tykkään ottaa kantaa, joten saattaa mielipidekirjoituskin tupsahtaa tänne blogiin minulta! Nyt toivotan sinulle siellä ruudun toisella puolella nautinnollista blogihetkeä meidän tekstien parissa! 🔥💜

Emma

Hei! 🤍 Olen 13-vuotias Emma, ja rakastan musiikkia, lukemista & kirjoittamista sekä valokuvaamista. Harrastan yleisurheilua, valokuvaamista ja vapaa-ajallani soitan kitaraa. Sekä pidän tämän blogin lisäksi omaa blogiani. Luonto on minulle todella tärkeä paikka, ja minulla on hyvin vahvoja mielipiteitä monesta asiasta.

Perho

Helou sinä joka lukee tätä! Minä olen 13-vuotias kirjallisuutta rakastava tyttö, Perho! 💚 Minullakin on oma blogi; Tarinametsä. Haaveilen kaikesta liikaa, ja minulle ajatukseni ovat toinen kotini. Olen todella hajamielinen, joten älkää ihmetelkö jos unohdan jotain tärkeää! 😁 Harrastan kirjoittamisen lisäksi jalkapalloa, se on hyvää vastapainoa ajatuksissani liiteleville sanoille. Lisäksi tykkään paljon musiikista! Minun postauksissani saatte kuulla näistä, sekä paljon muistakin minua kiinnostavista asioista! ❤️‍🔥

Oona

Moikkuu! 💥  Olen 2010-vuoden alkupuolella syntynyt tyttö. Rakastan niin kirjoja kuin erilaisia ihmispersoonia ✨ Minun ajatukseni ja tykkäämisen kohteeni ovat laidasta laitaan ja minulla on todella paljon mielipiteitä sekä turhaa pohdintaa. Minut tuntevat monet oudoista faktoistani (Esimerkiksi luokkalaiseni peittää korvansa todella pienestä melusta), joita kertoilen USEIN. 😅 Eksyn todella helposti ajatuksiini – joissa olemista rakastan myöskin – ja pystyn jopa luokan metelissä vain ajatella jotain tiettyä asiaa. Rakastan musiikkia, aikalailla kaikkea laidasta laitaan. 🎶🎵 Harrastan pianonsoittoa ja satunnaisesti vähän kaikkea, mutta en oikein mitään vuotta pidempään. Päädyn todella useasti koulun liikuntakilpailuihin, esimerkiksi yleisurheilukilpailuun ja jalkapalloturnaukseen – ainoana tyttönä tosin jalkapalloon. Jaarittelen usein ylipitkästi ja joudutte kestämään sitä – valitettavasti. 😅 – varmaan jokaisessa postauksessani. Opitte ehkä paremmin minusta myöhemmin, postauksissani, tai muuten vain keskustelemalla kanssani.😘♥️ Ja ai niin, pidän ystäväni – Ainon – kanssa tarinablogia nimeltä Tarina-akatemia, käykää vilkaisemassa. 💕📚

NEKKU

Heyy! Täällä kirjoittelee 12-vuotias tyttö, jonka todennäköisesti tunnet nimellä NEKKU tai täällä, Thenekku.😈 Olen tulinen ja temperamenttinen persoona, jolla on vahvat mielipiteet miltei kaikesta.🔥 Rakastan Kirjoittamista, lukemista, musiikkia, kuvataidetta, Pinterestiä, kavereita/perhettä, puhumista, syksyä ja melkein kaikkea luovaa. Toki, myös bloggaaminen on minulle rakas harrastus. Tämän blogin lisäksi pidän Tarinaplaneetta-blogia ystäväni Tacon kanssa. Unelmoin siitä, että jonain päivänä voisin tehdä jotain tärkeää, joka veisi maailmaa parempaan suuntaan.❤️ Myös kirjan julkaiseminen olisi hienoa. Teen postauksia vähän kaikesta, mihin inspiraatiota löytyy, joten tervetuloa lukemaan! 🖤✨

Taco

Moii! Täällä höpöttää 12-vuotias tyttö, joka pitää kirjoittamisesta sekä lukemisesta, sekä niiden lisäksi valokuvauksesta, teatterista ja tanssista.✨ Olen tosi sosiaalinen ja puhelias tyyppi, ja pyrin piristämään jokaista, milloin mitenkin. Viihdyn porukassa, mutta tykkään myös tehdä monenlaista yksin – ahmia fantasiakirjoja, luonnostella ja kuunnella musiikkia. Pidän myös aiemmin itsensä esitelleen NEKUN kanssa Tarinaplaneetta-nimistä blogia, tsekkaa ihmeessä se. Näkyillään! 💛

Ester

Heips <3 Mä olen Ester, 13-vuotias kirjoittajatyttö, joka raaaaaaaakastaa kaakaota, lempivuodenaika on syksy, harrastaa laulamista, kärsii hälyttävän tason korvapuustiaddiktiosta ja on isomman luokan swiftie <3 Musiikki on muutenkin iso osa mun elämää, samoin jostain hyvästä syystä laulujen sanat 😅 Oon jonkinmoinen romantikko ja myös tosi tunteellinen tyyppi selä yliajattelija. Rakastan kauniita asioita, sanoja, kuvia, tekstejä… ja olen todella puhelias! Toivottavasti tykkäätte mun teksteistä, luv ya 🤎

Fiksu

Hejj <3 Olen 14-vuotias tyttö, joka rakastaa lukemista, kirjoittamista, joulua, kaikkea kaunista, pohdiskelua, luontoa, taitoluistelua ja ylipäänsä kaikenlaista urheilua ja liikkumista (kaikenlaista ei tiedoksenne sitten kata mitään pallopelejä…) Vapaa-aikaani vietän suurelta osin treeneissä tai sitten joissain muissa aktiviteeteissa, mutta myös kotona lukien, tehden kouluhommia ja hoitaen lemmikkikanojamme. Kanoista puheen ollen, pidän blogia, joka kertoo näistä siivekkäistä ystävistä, haha 🐓 Kuten monilla täällä näkyy olevan, minullakin on vahvoja mielipiteitä minulle tärkeiden asioiden, kuten luonnonsuojelun suhteen. Haluaisinkin uskaltaa tuoda mielipiteitäni enemmän julki, ja minusta olisi ihanaa olla ympäristöaktivisti sekä kirjoittaa kirjoja aiheesta 💙 Julkaisen tänne luultavasti monipuolisesti vähän kaikkea elämästäni sekä pohdintoja ajankohtaisista ja minua kiinnostavista aiheista, saa sitten nähdä!

Kastehelmi

Helloups! Olen 11-vuotias alakoulun viidettä luokkaa käyvä tyttö, joka kuluttaa vapaa-aikansa mieluiten, lukemiseen, kirjoittamiseen, äänikirjojen kuunteluun tai urheiluun. Muuten elämäni koostuu koulun  lisäksi syksyisistä aamupäivistä, villasukista, kauniista sisustusesineistä ja Pinterestistä. Olen luonteeltani herkkä, uskollinen, ystävällinen ja tunnollinen. Minulle voi aina tulla puhumaan, jos jokin vaivaa, oli sitten kyse pienestä tai isosta asiasta. Myös minulla on tarinablogi, jossa julkaisen kaunokirjallisia tekstejäni, ja silloin tällöin muutakin kirjallisuuteen liittyvää.  Kirjoitan tänne pääasiassa lifestyle-tyylisiä tekstejä, ja olisi fantastista, jos lukisit jotakin! See u soon <33