Kirjoittaja: Taco

Helloups! Kuten otsikosta näkee, tämä on toinen osa erääseen postaukseeni, jossa kerron ohjatuista harrastuksistani. Sinne pääsee tästä, mutta sitä ei ole pakko lukea ennen tätä, koska ei sillä oikeastaan ole väliä🤷‍♀️

Tässä postauksessa taas höpötän itsenäisistä harrastuksistani, joista mainitsin hiukan viime postauksen lopussa. Niitä ovat laskettelu (suksilla), videoiden editointi, bloggaaminen, ja kirjoittaminen/lukeminen.

 

Laskettelu

Laskettelu on minulle todella tärkeä harrastus, ja vaikka teenkin sitä vain talvisin, se tekee siitä vielä parempaa. Laskettelu jopa toi minut ja nykyisin yhden parhaimmista ystävistäni alunperin yhteen, kun menimme talviurheilumessuille luokan kanssa ja jouduimme pariksi – en ikinä unohda sitä, tietäjät tietää miksi!

Mutta itse asiaan; opin laskettelemaan noin 6-5-vuotiaana, sillä isäni laittoi minut alkeiskurssille. Pidin kovasti siitä vauhdin tunteesta, ja siitä, kun hurjan laskun jälkeen saattoi lepuuttaa jalkojaan hissin kyydissä. Kävin muutaman kurssin, mutta aina talvisin menimme perheen kanssa laskettelemaan… Tai oikeastaan minä ja isäni. Siskoni alkoi lasketella vasta pari vuotta sitten, ja äitini ei ole niin innostunut. Toissa talvena tein jopa sukulaisteni kanssa vain laskettelulle omistetun matkan Bad Gasteiniin, Itävaltaan, jolloin pääsin laskemaan ihan kunnon vuorilla. Kun korona tuli, jouduin tyytymään Suomen loiviin rinteisiin, ja no, löytyyhän täältäkin jyrkkiä, mutta ei yhtä mahtavia kuin Alpeilta!

Lasketteluun siis liittyy paljon muutakin kuin mäkiä alas laskeminen: Siinä riittää tekemistä koko päiväksi, ja hienoja laskettelupaikkoja löytyy kautta maailman. Mäkien jyrkkyys vaihtelee kukkulasta tunturiin ja niistä korkeisiin vuoristoihin. Lisäksi harrastuksen parissa saa jos jonkinlaisia kokemuksia; tein kaverini kanssa 3-luokalla kouluprojektin laskettelusta. Videosta tuli aivan kamala – tosin upea silloisten meidän mielestä – enkä vieläkään pysty uskomaan, että näytimme sen koko luokalle.. *irvistää*

Tämä harrastus on myös melko helppo aloittaa: etsit lähimmän laskettelukeskuksen, ja vuokraat sieltä monot, kypärän ja sukset. Sitten vain aloitat loivista mäistä, ja jos innostut, voit mennä kurssille. Tarvikkeistakaan ei tarvitse huolehtia, sillä jos on laskettelukeskus, on myös vuokraamo. Pitkäaikaisemmilla ja innostuneimmilla voi olla omat – kuten minulla – mutta ne kannattaa ostaa vasta, kun tietää varmasti että niille on käyttöä. (Minulla on muuten harmaat monot, kirkkaankeltaiset sukset ja punertava kypärä jossa on tarrakorvat :D)

 

Videoiden editointi

Rakastan sitä fiilistä, kun saan ladattua onnistuneen videon koneelleni, ja se näyttää vain niiiiiiin hyvältä, vaikka itse sanonkin. Toisinsanoen, tykkään editoida videoita.

Latasin ensimmäisen editointisovelluksen puhelimeeni joskus 2019, ja se oli Wondervideo. Sillä saa tehtyä erittäin rajoitetusti jonkinlaisia tyylikkäitä videoita – *kaivelee muistiaan* – okei, muistan vaan, että sieltä löytyi musiikkeja, jotka jäivät soimaan päähän. En tosin olisi keksinyt koko juttua ilman ystävääni, joka osaa editoida upeita videoita ja innosti minut lataamaan kyseisen sovelluksen.

No, siinä ei enään sitten innosteluja tarvitukkaan, sillä keksin jatkuvasti mistä kaikesta voisi muokata hienon videon. Tuo ystäväni käytti kuitenkin ohjelmaa nimeltä Kinemaster, ja halusin tietysti myös ladata senkin. 2020 siirryin siis tekemään videoitani Kinemasteriin, yhä puhelimella, mutta voin sanoa, ettei se laatu tainnut siitä nousta. (Ainakaan niiden tekeleiden perusteella, mitä Google Kuvista löysin…😂)

Osasin siis tehdä yksinkertaisia videoita leikkaamalla klippejä, lisäämällä musiikkia, tarroja sekä tekstiä ja lataamaan ne kännykkäni kuvakirjastoon. En ymmärtänyt kaikkia termejä, sillä Kinemaster oli enkuksi, mutta aika hyvin pärjäsin ottaen huomioon, että olin noin 1-3-luokalla.

Käytin todella pitkään Kinemasteria, ennen kuin kesällä 2021 latasin puhelimeeni editointisovelluksen nimeltä Capcut. Minulla oli yhä Kinemaster, mutta kun opin Capin (kutsun sitä sillä nimellä) käytännöt ja termit, huomasin, miten paljon vähemmän aiemmilla sovelluksilla oli voinut tehdä. Opin enemmän ja enemmän, ja lähes joka kerta kun tein uuden videon, tajusin, miten jokin uusi ominaisuus toimii. Nyt osasin jo animoida eri layereitä, eli laittaa videossa näkyvät asiat liikkumaan kuten halusin, ja käyttää greenscreeniä, eli poistaa asioita ja lisätä kuvia toistensa päälle.

Aloin päästä lyhyiden videonpätkien, joissa on efektejä – tuttavallisemmin edittien – maailmaan. Lyhensin videoideni pituutta, ja katsoin ne monta kertaa uudelleen ennen latausta. Minua inspiroi muiden tekemät videot, ja jos näin jonkun videon, jossa oli jokin tietty efekti, halusin oppia tekemään sen itse. Välillä onnistuin, välillä en.

Saman vuoden (2021) jouluna tein ensimmäisen videon, jota voisin sanoa editiksi. Sen jälkeen aloin miettiä, mille halusin videoideni oikeasti näyttävän ja aloin käyttää enemmän aikaa niiden tekemiseen. Netistä löytyi hyviä opetusvideoita ja varsinkin Cappiin, jota yhä käytin, löytyi monia ohjeita. Nykyään valikoimani ei edes ole paljon muuttunut – se koostuu hidastevideoista, trailereista, ”velocity-editeistä”, ja välillä vlogeistakin.

 

Bloggaaminen

Tarina 2017, oma pikku blogger-blogistani, jota lukivat sukulaiseni – 2022 tarinablogiksi jolla on kymmeniä tuhansia näyttökertoja! (Flex flex😂😂)

Kuten äsken kävi ilmi, ihka ensimmäinen blogini oli Bloggerissa (Eli minulla on ollut/on blogi kolmella eri alustalla, whaaat🙈). En postannut sinne ollenkaan itse, vaan isäni otti kuvat piirustuksista jotka sinne halusin ja julkaisi ne. Blogi oli ihan julkinen, mutta tuskin kukaan sitä luki – ja olin noin 7, joten en edes ajatellut blogiani, ainakaan samalla tavalla kuin nyt. Julkaisut olivat piirustuksia, enimmäkseen sarjakuvia, ja ihan loppuvaiheessa ensimmäinen soturikissat-fanficcini.

Siitä soturikissat-ficistäni päästäänkin eteenpäin! Tuolloin alkoi ”vahvin” SK-fani-vaiheeni. Aloin ajatella blogiani, ja oikeastaan tavallaan hävetä siellä olevia piirustuksia, ja päätin, etten tahtoisi julkaista tarinoitani samaan paikkaan kuvien kanssa. Ja noh, se päätyikin siihen, että pyysin isääni poistamaan blogin, ja kysyin voisinko perustaa uuden, joka olisi omistettu täysin soturikissoille.

Aloimme etsiä sopivaa alustaa, ja en oikeasti ollenkaan muista mistä ihmeestä isäni veti WordPressin. Hän tosiaan tietää paljon tietokoneista, ja annoin hänen säätää sen melkein kokonaan, sillä en olisi itse osannut. Annoin blogille nimeksi Talvisoturikissat, ja siirsin tarinani sinne. Siinä oli tavallinen valkoinen etusivu, jossa luki nimi ja alla oli tumma metsäkuva, joka tuli teemasta valmiiksi, luulisin. Ainoat postaukset olivat tarinani ja muutama valmis postauspohja, joka tuli sivuston mukana – mutta minulla oli suuret suunnitelmat!

Silloin nykyään kyseisen blogin päivitetyn version toinen ylläpitäjä ja kaverini, NEKKU, oli samalla luokalla kanssani. En muista kovinkaan hyvin, kuinka päädyin pyytämään häntä mukaan. Ehkä vain intoilin jotain uudesta blogista – ja no, väliäkö sillä on, päädyimme kumminkin pitämään blogia.

Yksi asia ainakin tuolloin meitä yhdisti: Soturikissat. Hänkin oli suuri fani, ja me juttelimme tuntikaudet sarjasta, ja erityisesti omista muunnelmistamme. Kummallakin meistä oli ainakin yksi oma klaani – joten miksi en olisi kertonut fanitarinastani hänelle? Siitä lähti meidän yhteinen projekti. Suunnittelimme silmät suurina uusia juonenkäänteitä tarinaamme ja vaihtelimme keksimiämme hahmoja. Ja voitteko uskoa, kyseistä tarinaa ei ole vieläkään saatettu loppuun!

Noin 4-luokalla, eli muutama vuosi sitten, uudistimme blogin. Siitä tuli ensimmäinen tarinablogi. Ja joskus en meinaa uskoa sitä itsekään, kun ajattelen, että niitä on nykyään ainakin 16…

Bloggaaminen on siis erittäin pitkäaikainen ja vaiheittainen harrastus, joka on muotoutunut innostuksieni mukaan vuosien vieriessä. Pidän blogiani siis (jos joku ei vielä huomannut😂) ystäväni NEKUN kanssa, jonka tunnen irl. Minusta on jotenkin mahtavaa painaa ”Julkaise”-painiketta ja miettiä, miten blogia uudistaisi, ja vielä parempaa se on kaverin kanssa!

 

Lukeminen/kirjoittaminen

Lukeminen ja kirjoittaminen – liittyvät enemmän toisiinsa kuin uskoisit, mutta ovat minulle aivan eri lailla tärkeitä.

Aloitetaan vaikka lukemisesta: olen oikeastaan melkein aina tykännyt lukea kirjoja. ’Melkein’ siksi, että silloin kun 1-luokalla opettelin lukemaan, vihasin sitä yli kaiken. Minusta oli niin ärsyttävää lukea rivi kerrallaan sanoja, vaikka luin silloin jotain Miina ja Manu-kirjoja.

En todellakaan tiedä mitä siinä välissä tapahtui, mutta kun opin lukemaan sujuvasti, aloin tajuta jutun jujun. Aloin lukea kaikkea, kuten äidinkielen kirjan lyhyitä tarinanpätkiä, joihin emme olleet vielä ehtineet, ja kaikkien mahdollisten kylttien tekstejä. Kirjojen lukeminen oli taas aivan eri asia, varsinkin kun löysin fantasian. Luin Harry Potterit sekä Soturikissat täydellä innolla läpi, ja yksittäisetkin fantasiakirjat kelpasivat mainiosti. Ja tiedättekö mitä – rakastan yhä fantasiaa!

On vain yksi asia, jota vihaan kirjojen lukemisessa: painostus. Kuulostaa oudolle, mutta varmasti tajuatte, kun selitän. Esimerkiksi lukudiplomiin lukeminen. Tiedän, että minulle tulee siihen kirjoja, mutta se, että pitää lukea, on aivan eri asia kuin ”Hmm, tuossa on kirja, jonka aloitin pari päivää sitten. En kyllä jaksaisi lukea”. Tai vaikka, jos kaverisi painostaa sinua kauheasti lukemaan jotain kirjaa – minä en välttämättä edes lukisi – vaikka kavereilta kyllä saa hyviä vinkkejä.

 

Kirjoittaminen… Kirjoittaminen. Oikeasti, mitä siitä voi sanoa? (Paljon asioita, liiankin paljon🙈) Aloitetaan vaikka siitä, että äidinkieli on aina ollut lempiaineeni. Joskus päiväkodissa, ennenkuin koulu alkoi, leikin kotona, että olin koulussa, ja kirjoittelin jotain vihkooni. No, ei se aivan sellaista ollut, mutta rakastin silti kaikista aineista eniten äikkää.

Parasta oli tietenkin tarinat – kun muut ähkäisevät, etteivät he keksi mitään hiiskatin tarinaa, minä kirjoitan kynä sauhuten ja ideat päässä poksuen. Niin vain käy, usein, ei aina, mutta todellakin usein: Pitkistä tarinoistani olen tainnut eniten saada luokallani ”hiken” maineen.

Tarinoideni taso on todellakin kehittynyt (ette haluaisi lukea niitä ensimmäisiä), ja se voi johtua myös siitä, mistä puhuin aiemmin lukemisen yhteydessä: se, mitä luet, vaikuttaa siihen, mitä kirjoitat. Aluksi, kun en lukenut paljoa mitään, se myös tavallaan vaikutti tarinoihini… Ja no, myöntäkää, tiettyä tasoa kakkosluokkalaiselta saa odottaakin.

Jotkut vertaavat kirjoittamista hengittämiseen – ei, älkää saako väärää käsitystä, pliis. Minä en, mutta se ei tarkoita, etteikö kirjoittaminen olisi minulle tärkeää. Siis todellakaan. En vain sanoisi, että kirjoittaisin ihan joka päivä.  Elämässän on niin paljon kaikkea muuta mahdollista, että sija kirjoittamiselle on vaikea löytää!

 

Kiitos hei kovasti, että jaksoit lukea tämän postauksen tänne asti! Kommentoi ihmeessä, harrastatko jotakin näistä (aavistan jotain..😂), vai et? Nähdään ensi postauksessa <3