Miltä musiikki minusta tuntuu 🎶

Kirjoittaja: Perho

Heido! Minä rakastan musiikkia! Ja siksi tein tämän postauksen. Myöhemmin tulee varmasti monia minun kirjoittamiani postauksia, joiden aihe on musiikki. Lempilaulajia, -biisejä ja -soittimia. Tässä postauksessa kuitenkin en kerro niitä, vaan yritän selittää sitä tunnetta, minkä musiikki saa minussa aikaan. Se on niin ihmeellinen tunne, että voisin kirjoittaa siitä romaanin.

Kirjoittaessani tätä kuuntelen Spotify-listaani, jolta löytyvät kaikki lempibiisini! Laita sinäkin kuulumaan jotain hyvää musiikkia, ja ala lukemaan! <3

Musiikki saa minussa aikaan ihmeellisen tunteen. Tai totta kai se riippuu musiikista. Mutta nyt puhun musiikista, jota kuuntelen koko sielullani, niin sanotusti. En voi kuunnella lempibiisejäni vain puolella korvalla. Korkeintaan haaveillen – romanttisesti. (Usko tai älä!)

Tämä ihmeellinen tunne saattaa tulla yhtäkkisesti. Jos vaikka kaupan radiosta kuuluu joku hyvä kappale, saatan saada äkillisen Eläytyy liian kovasti-kohtauksen. ELK-kohtaukset ovat ihania hetkiä. (Minä siis keksin ELK-kohtauksille tämän hienon nimen.)

Sitten se tunne.

Minut täyttää rakkaus. Sydämeni tuntuu niin suurelta, että se voisi hetkenä minä hyvänsä pullahtaa ulos. (Hyi että!) Tunnen olevani kaunis, romanttinen ja ihana (jota en todellakaan tunne olevani muulloin). Tuntuu, kuin liitelisin pilvissä ja minussa on vain kevyttä, sydämentäyttävää hattaraa. (Muuten hattara on ihan parasta! Vaikka se onkin vaan ns. sokeripilvi, silti!)

Joskus oikein hyvä ja kaunis musiikki saa minut kyynelehtimään. Ei, ne eivät ole sellaisia kyyneleitä, jotka tulevat juuri väärän paikan tullen (esim. koulussa, öhöm..), vaan kyyneleitä, jotka minä haluan tuntea.

Kuin hyppäsi benjihypyn, söisi kasan hattaraa ja pitelisi unelmiensa poikaa (tai tyttöä) kädestä. Sitä kaikkea, samalla kertaa.

Ehkä voisi sitten todeta, että musiikki on minulle yhtä kuin rakkaus.