Ehkä näemme vielä uudelleen?

Hei 💕 Me ollaan tehty yhdessä päätös, että lopetetaan tämä blogi. Oikeastaan meitä ylläpitäjiä on enää vain kolme: Vilja, Vikkeri ja Taco. Ja koska meillä kaikilla on omat blogit joihin menee aikaa ja motivaatiota, tää ei oikein toimi näin pienellä porukalla.

Tämä on siis viimeinen postaus tähän blogiin. Kerromme siis vähän muistoja MS:n ajalta, toivottavasti nautitte <3

*

Muistoja ihanalta ajalta MS:ssä (ja ehkäpä jotain muutakin…)

– Vilja –

Parasta oli se alkuhuuma, kun kaikki oli niin innoissaan MS:stä, ja ylläpitäjien chatti täyttyi viesteistä… ÄÄÄH siitä on jo yli vuosi!

Mun ensimmäinen postaus tänne oli Haaveita & unelmiani -postaus, joka kertoi nimensä mukaisesti mun haaveista ja unelmista. Usein niistä ainakin muistaakseni on vieläkin mulla unelmana ja tavoitteena <3 Oli niin hienoa saada niin monta kommenttia, päästä osaksi Monin sanoin -yhteisöä ja opetella myös Blogaaja -blogialustan käyttöä.

Mä oon myös julkaissut tänne arjen ärsyttävimpiä asioita ja maailman parhaita asioita, postauksen jossa pohdin vuoden kulkua (se oli huono), ollut osana paria yhteispostausta… Aivan ihanaa että pääsin ylläpitämään MS:ää! 💕

*meinaa alkaa itkemään*

Mä näen MS:n lopettamisen vaan uutena alkuna, koska loppuhan on aina alku? :D Elämä jatkuu silti, ja aina voi muistella ihanaa ”suurta yhteisblogia”, josta loppujen lopuksi tulikin vaan kolmen bloggaajan pikkublogi 😂

Hmm, mä voin sanoa tähän loppuun vielä, että kuka ikinä oletkin, mitä ikinä teetkin, mistä tykkäät tai mistä tulet, olet upea. Nauti elämästä ja ole oma itsesi 💕 (Ja seuraa Viljan ajatuksia!) Tässä oli mun viimeiset sanat MS:n kohdalta, kenties kohtaamme VA:ssa? :) Heiheiiiii 🩵

 

– Taco –

Noniin, tässä sitä ollaan. Viili tuossa edellä tiivisti aika hyvin kaiken tärkeimmän, mutta silti jää niin paljon sanottavaa.. Tai ei oikeastaan sanottavaa, vain ajatuksia tästä kaikesta ajasta.

MS on ollut mulle hurjan tärkeä paikka, sillä täällä oon voinut jakaa monia mulle todella tärkeitä asioita ja kirjoittaa vähän milloin mistäkin. Mulla on ainakin itselläni todella mixed feelings tällä hetkellä, haikea olo, mutta ylpeä tästä vuodesta; yhteensä tänne on julkaistu 34 postausta, ja kirjoittajien kommentit mukaanlukien kommeja on kerääntynyt 330. Tasan. Ja onhan se aika paljon, vuodessa😌💜

Itse oon julkaissut 9 postausta, joista parhaimpia kokemuksia olivat varmaankin yhteispostaukset!! Myös Euroviisupäiväkirjaan oon saanut ammentaa oikeastaan kaiken mitä mulla oli siitä antaa ja siitäkin oon kiitollinen. Kiitollinen että mua on kuunneltu ja että oon saanut muiden ylläpitäjien kanssa ilahduttaa muita <33

Ensinnäkin, mä haluan kiittää jokaista joka on ollut milloinkaan tässä blogissa. Eritoten Perhoa, joka tän blogin perusti – ilman sua mekään ei oltais tässä, ihmettelemässä, että miten siitä on jo vuosi. Yhteisblogi oli nerokas idea, ja sitä ei tuu kukaan koskaan unohtamaan.

Huh, meinaa oikein mennä tunteelliseks… Mutta hei, kopsasin muutaman julkaisua vaille jääneen postaukseni Google Docsiin, joten tulen luultavasti julkaisemaan ne TP:ssä jossain kohtaa🥲💗

Toivottavasti me törmätään vielä ;) <3

 

– Vikkeri –

Aika lailla kaikki tärkeä on sanottu ja tää oli ihana idea mut motivaatio ja aika ei enää riittänyt. Täällä on myös ihanaa se, että lukijoita ainakin oli jonkin verran, joten postaukset olivat luetumpia kuin VTMssä, omassa tarinablogissa. Harmi, että ehdin olla osa tätä niin vähän aikaa enkä ole nähnyt kaikkein aktiivisimpia aikoja😥

Varmasti näemme vielä jossain, VTMssä kannattaa käydä😉

Ei kai siinä muuta, törmäillään!

2 kommenttia

  1. Voi eiiiiiiiii </3!!!

    Niin harmi että lopetatte! Silti myös ymmärrän että miksi, ohan blogin pitäminen tosi iso urakka.

    Haluaisin sanoa ms:ästä sen että joskus jotkut blogit on olleet vähän yksipuoleisia ja tylsiä, mutta tämä ei todellakaan ollut!
    Täältä löyty aina jotain kiinnostavaa luettavaa eikä mikään postaus ollut mälsää luettavaa! Uskaltaisin jopa väittää että olen lukenut kaikki postauksenne, no ainakin melkein kaikki ;).

    Parasta ja ihaninta oli että koska ms.llä oli niin monta ylläpitäjää kaikkien postaus- ja kirjoitustyyli oli vähän erilainen ja jokaisessa oli omat parhaat puolensa niin että kun kaikki te (ylläpitäjät) yhdistitte ajatuksenne ja tekstinne syntyi IHAN HYPER MEGA PARAS blogi!

    Nyt tuli taas tällainen erittäin sekava essee (pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä sillä ole erittäin väsynyt)!

    Hyvää jatkoa teille, ootte best <333!!

    Vastaa

    1. Voi eiiiiii 😭💕💕 Kiitos ihana <3 Siis ihan mahtavaa että sä oot nauttinut MS:stä näin paljon 💖💖 ja iso kiitos menee tietysti Perholle, jonka idea tää oli <3 Joka tapauksessa, ei me tätä blogia poisteta, kyllä sä voit vielä palata lukemaan näitä postauksia 😂🩵

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.