10 outoa faktaa Vikkeristä

Hei! Olen tämän blogin uusi ylläpitäjä, Vikkeri, ja ajattelin ensimmäisenä postauksenani julkaista 10 outoa faktaa itsestäni. Näitä oli melkoisen hankala keksiä, ja osan joku saattaa jo tietää, mutta toivottavasti kaikilla on hauskaa näitä lukiessa.

 

1. En pidä kovin paljoa matkustamisesta

Toisaalta ei kotonakaan aina ole tekemistä, mutta jotenkin matkustus ei vain sovi minulle. Tai jos olen lähdössä jonnekin kauas, pelkään sitten, että hukkaan jotain tai vastaavaa.

 

2. Melkein kaikki lukemani kirjat ovat ”paras kirja, jonka olen ikinä lukenut”

Aina, kun luen jotain suhteellisen hyvää, tai jopa vähän tylsää kirjaa, saatan puolitain vahingossa todeta, että tämä on paras kirja ikinä, vaikka kirja olisikin melko tylsä.😅 Sitten tajuan, (tai joku huomauttaa minulle,) että eihän tuo ollut lempikirjasarjastani, ja sitten muistan korjata, että tämä kirja oli hyvä, mutta on parempiakin.

 

3. Suutun helposti😠😡🤬

Minua on helppo ärsyttää, varsinkin, jos sattuu olemaan pikkusiskoni. Erityisesti, jos olen huonolla tuulella, pienikin ärsytys saattaa johtaa siihen, että tuhoan tahallani jotain tai tönäisen ärsyttäjää tai vastaavaa.😡 Toisaalta taas en ole kovin pitkävihainen, tai siis suutun kyllä, jos joku yrittää tulla sopimaan riitaa, ennen kun olen valmis, mutta en kanna kaunaa pitkään, tai siis tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että jos olen riidellyt vaikkapa pikkusiskoni (kovin monen muun kanssa ei tule riideltyä) kanssa, niin saatan kyllä ärhennellä jonkin aikaa ja mulkoilla vihaisesti, mutta jos keskityn johonkin tekemiseen, ja riidanaiheuttaja katoaa, unohdan riidan varsin nopeasti.

 

4. Olen erittäin sosiaalinen ihminen

En viihdy hirveän hyvin yksin. Tai siis koulussakin luen kirjaa, ja seuraan puolella korvalla kavereiden juttuja, jotka eivät oikeastaan edes kiinnosta, vaikka voisin vain istua johonkin hyvään kulmaukseen yksin lukemaan, ja jäädä siihen. Mutta en vain viihdy yksin. Pidän niin paljon selittämisestä, kun voin vain selittää jollekin jotain, ja joku kuuntelee.😅 Niin tosin käy aika harvoin. Toisaalta kotona (huom, vain kotona) yksinolo ei sinäänsä haittaa minua yhtään. Se tosin voi johtua siitä, että saan olla niin harvoin yksin kotona. Minulla ei ole edes omaa huonetta, mutta toisaalta, kuten äitinikin aina sanoo, en todennäköisesti edes viihtyisi siellä. Tosin silloin voisin olla enemmän rauhassa, sillä jos olen lastenhuoneessa, joku aina tulee hakemaan sieltä jotain.

 

5. Mieluummin lautapelit, kuin muut pelit

Rakastan lautapelejä, tai ainakin hyviä lautapelejä. Muuta en sitten pelaakaan, puhelimellani ei ole pelin peliä, ja tietokoneella voisin pelata Minetestiä (maksuton versio Minecraftistä), mutta yleensä ei vain huvita. Lautapelejä sen sijaan pelaan paljon enemmän – pelaisin vielä enemmän, jos minulla sattuisi olemaan pelikaveri. Isän kanssa pelaan aika paljon, mutta isän ajanpuutteen takia pelikerrat ovat aika harvinaisia. Mutta aina, kun olen kaverillani, pelaamme kaverini sisarusten kanssa Monopolia niin monta erää, kuin vain ehdimme. Lempilautapelini ovatkin tällä hetkellä Monopoly, Terraforming Mars, Carcassonne, It’s a wonderful world ja Skibpo.

 

6. En ole koskaan lasketellut

En tosiaan ole koskaan lasketellut. Pulkkamäkeä kyllä, mutta sitä ei kaiketi lasketa. Vanhempieni mielestä olisi kuulemma aika kallista ensin mennä jonnekin rinteeseen, kun niitä ei ihan vieressä ole, ja sitten vierä vuokrata välineitä.

 

7. Minulle puhelin ei ole viihdyke, vaan viestintäväline

Mainitsin jo, ettei puhelimessani ole pelejä, mutta ei siellä ole paljoa muutakaan. WhatsApp löytyy, mutta Snapchatia tai TikTokia ei, osittain se johtuu siitä, etteivät vanhemmat antaisi lupaa, mutta toisaalta en haluakaan – en halua muuttua sellaiseksi kännykkäaddiktiksi, kuten kaikki luokkalaiseni.

 

8. Minulla on kylmät sormet ja varpaat🥶

Jos vertaa kättäni jonkun muun käteen, käteni on kylmä. Sormeni ja varpaani ovat lähes aina kylmät, vaikka minulla olisikin lämmin. Kaikkein ärsyttävintä on, kun toinen käsi on kylmä, ja toinen lämmin – kuten nyt.

 

9. Letitän kaiken

Tai en siis aivan kaikkea, mutta yleensä, jos menen kouluun ponnarilla, se muuttuu letiksi jollain hieman tylsemmällä oppitunnilla.😅 Ja jos ponnari on jo letitetty ja tylsä tunti jatkuu yhä, ryhdyn tekemään pieniä lettejä otsalle,  ennätys oli seitsemän, kuusi pientä, ja ne sitten yhdistettynä letillä.😂 Lisäksi en ikinä laita pompulaa letin päähän, sillä hiukseni pysyvät kyllä, jos letitän letin tarpeeksi pieneksi. Avaamiseen tosin tarvitsen välillä nuppineulaa, mutta yleensä hiukset alkavat hitaasti aueta, mutta niin hitaasti, ettei se oikastaan haittaa.

 

10. Rakastan talvea❄️

Tämä ei ehkä ollut mikään yllätys, olenhan syntynyt talvella, mutta mainitsen sen silti. Talvi on ihanaa, kun on lunta.❄️ Kylmyys käy välillä vähän hermoille, varpaani ja sormeni kun paleltuvat niin helposti, mutta silti talvi on lempivuodenaikani. On hauskaa rakennella lumesta jotain. Tai oikeastaan eniten rakentelen lumitunneleita. Kaivan niitä joihinkin kasoihin, varsinkin erään kaverini kanssa. Lisäksi talvella voi hiihtää ja laskea mäkeä.

 

 

No niin, siinä olivat kaikki 10 faktaa. Ihanaa, että jaksoit lukea loppuun asti ja ehkä vielä jätät kommentinkin mennessäsi.🙃

6 kommenttia

  1. Mahtava postaus! Sain oikeasti paljon uutta tietoa susta, ja huomasin samaistuvani ainakin kolmoseen, neloseen, ja ihan viimeiseen. :) Osittain myös joihinkin muihin, mutta en täysin :D Ööh… niin, ihana postaus!

    Vastaa

    1. Kiitos!
      Kiva, että pysytyit samaistumaan joihinkin.😃

      Vastaa

  2. Hei, ihan mahtava postaus, kun en edes itse ole saanut tälläistä valmiiksi. Samaistun todellakin siihen, että kädet ja varpaat ovat aina kylmät – aina. Ja mullakin on vakava addiktio letittää mattojen ja pöytäliinojen hapsuja leteiksi😂😂

    Vastaa

    1. Kiitos!
      On se hapsujenkin leikittely ihan hauskaa, jos mulla ei oo muuta tekemistä. 😅

      Vastaa

  3. Jee, rakastan faktapostauksia🩵😅Kivaa luettavaa, pystyin samaistumaan joihinki😄

    Ja siis mullaki ymmärtääkseni on kylmät käjet muitten käsiin verrattuna😂

    Vastaa

    1. Jep, faktapostauksia on kiva lukea. Kiva, että pystyit samaistumaan johonkin. 😃

      Oho, mä luulin olevan ainut kylmäkätinen, mutta sitten on sinä ja vielä Taco. 😯

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.